33

kiitossanat

Eräänä päivänä päätät perustaa kansainvälisen taidekeskuksen ja tottakai siihen kuuluvat myös symposiumit. Ja sitten, kaksi vuotta myöhemmin, ensimmäinen symposiumi on jo ohi. Katselen jälestäpäin tyydytystä tuntien tätä rasittavaa ajanjaksoa.
Se, että tällä kertaa materiaaliksi valittiin puu, oli sattuman kauppaa. Paikallisella Kyyveden Sahalla, oli heidän koneilleen liian isoja puunrunkoja. Alku voi olla yksinkertainen.
Lucien den Arendin teema 'reduktiivinen abstraktio, less is more again' antoi taiteilijoille vapauden ja rajat, joiden puitteissa he voivat toimia. Tulokset ovatkin sitten, eri taiteilijoiden luonteen mukaan, aivan erilaisia.
Juuri ovensa avannut taidekeskus käyttäytyy joskus hyvin omapäisesti ja niin taiteilijat saivat mahdollisuuden valita itse tulonsa ajankohdan. Sen tuloksena taiteilijoiden väliset kontaktit olivat erittäin intensiivisiä. On onni saada seurata taiteilijaa niin läheltä hänen luomisprosessissaan.
Henkilöiden, kuten Tapio Iso-Mustajärven (Haukivuoren kunnanjohtaja) ja Jukka Moilasen (paikallinen maanviljelijä ja teknikko) ja useiden vapaaehtoityöntekijöiden, yhteistyön ansiosta neuvot ja tekninen apu olivat aina saatavilla silloin kun niitä tarvittiin.
Tämä ensimmäinen symposiumi on vasta alkua ja parhaillaan valmistellaan jo vuoden 2006 ja jopa vuoden 2007 ohjelmaa. Vuoden 2006 teemana on HOMO ERECTUS ja vuonna 2007 järjestetään suuri kivenhakkuusymposiumi taidekeskuksen ympäristössä sekä muutamilla Kyyveden saarilla.

Sydämelliset kiitokset kaikille, jotka tukivat hanketta taloudellisesti, aineellisesti sekä neuvoin ja auttoivat näin tämän symposiumin toteuttamisessa. Heidän ansiostaan symposiumi onnistui näin hyvin.

Marja de Jong
Taidekeskus Saksala ArtRadius

FOAM HOME   

 

 

 
 
copyright © 2004 FOAM
Seppäläntie 860     51200 Kangasniemi Finland
tel +358 (0)15 684 784     fax +358 (0)15 684 786
e-mail
this site was developed by DutchDeltaDesign
in cooperation with Lucien den Arend


Also visit 
OPAM - Open Air Museum Drechtbanks Sculpture Park - a previous initiative of Lucien den Arend