16

Mari Shields
monia eri nimiä
mänty ja koivu

Have Saw Will Travel

Tapasin muutaman kollegan, joita en ollut nähnyt vähään aikaan. Ja taiteilijoita, joita en ollut tavannut vielä koskaan. On jännittävää kuulla, mitä he tekevät tällä hetkellä, kuinka työmme täydentävät toisiaan, kuinka me kaikki edistymme. Tässä on symposiumien ydin. Suomessa, ajatustenvaihto tapahtui illallisilla, jolloin tarjottiin kokonainen, tuore lohi ateriaksi. Mmm...Ja sitten, tietysti sauna järven rannalla. Ihana kesä, parempi kuin siellä, mistä me olemme kotoisin, kauempana etelässä. Vaikea kuvitella talvea. Ja asunnot upean ylellisiä minun mittapuuni mukaan, ja meistä kaikista huolehdittiin niin hyvin. Varsinkin ateriat...
Hyttyset ajoivat meidät iltaisin sisälle, joten keskustelimme elämästä, taiteesta, muutoksista. Me kaikki opimme uusia asioita, imimme vaikutteita. Ja mikä upea kirjakokoelma!
Jo edeltä käsin minulle oli järjestetty taikasahani, joka odotti minua - nykyisin ei voi enää lentää moottorisahojen kanssa. Puut, jotka eivät soveltuneet puutavaraksi, oli kaadettu, tuotu Saksalaan ja odottivat siellä meitä. Mäntyjä, laadukkaita koivuja, isoja runkoja. Etsin aina suuria muotoja ja jotain, jolla voin muokata ympäristöä, jotain suurempaa kuin me itse, jotain, jonne voimme vetäytyä piiloon, mutta se ei ollut mahdollista. Työstä tuli intiimimpi, paloja osien sisällä ja ympärillä. Kylän osia, mutta ne haluavat olla sisällä, persoonallisempia, intiimimpiä. Oletus, ehkä, suurista kaupungeista, asutuksista, mutta tällä kertaa me olemme katsojia ja mietimme suurempaa versiota. Merkit ympäristössä, nämä, yhtä paljon kuin ympäristö itse. Niistä tuli uusia asukkaita Saksalaan, populaation pienempiä jäseniä, luonteita näyttämöllä.
Tämä oli minun tieni takaisin maailmaan auto-onnettomuudesta toipumiseni jälkeen, kiitos Saksala.

FOAM HOME   

 

 

 
 
copyright © 2004 FOAM
Seppäläntie 860     51200 Kangasniemi Finland
tel +358 (0)15 684 784     fax +358 (0)15 684 786
e-mail
this site was developed by DutchDeltaDesign
in cooperation with Lucien den Arend


Also visit 
OPAM - Open Air Museum Drechtbanks Sculpture Park - a previous initiative of Lucien den Arend